Yhdistys

Oli aikainen aamu Tukolmassa 1594 vastasyntyneeltä kuului ensimmäinen huuto 13 minuuttia yli 7. Linnassa odottivat jännityksellä valtakunnan neuvojat (riksråden) ja muut herrat uutista.

Olisiko onni heillä myötä? Oliko syntymässä poika?

Suuri on onni kun uutinen pojan syntymästä kantautuu heille.

Näin aukaa aika kausi Ruotsin historiassa, jota meidän yhdistys on tutkinut.

Gustav II Adolf fotfänika i Göteborgissa on vapaaehtoisjärjestö, joka on ottanut tehtäväkseen levittää tietoa elämästä ja elämäntavoista 1600-luvun Ruotsista. Avuksemme meillä on vapaaehtoisia pohjoismaiden historista kiinostuneita henkilöitä. Niin miehet kuin naiset ja lapset ovat tervetulleita järjestöömme, meidän vahvuus on siinä, että saamme koko perheen mukaan.

Järjestö perustettiin 1996. Alunperin jäseniä oli 12 jotka kaikki olivat aiemmin olleet mukana muissa historiasta kiinnostuneissa järjestöissä. 1900-luvun lopussa jäseniä oli 24, 6 lasta 5 naista ja 13 miestä. Tänä päivänä noin 20:llä jäsenellä on ajanmukaiset vaatteet ja muut varusteet. Pyrimme koko ajan laajentamaan yhdiktyksen toimintaa.

Näytöksiä meillä on enimmäkseen Göteborgissa ja sen lähiympäristössä. Silloin tällöin myös muualla Ruotsia ja ulkomailla. Olemme oleet muun moassa Wismarissa ja Püshaussa jotka siljatsevat entisessä länsisaksassa. Toivomuksena on myös käydä Breitenfeldissä, Wittockissa ja muissa historiallisissa paikoissa, joissa Gustav II Adolf vaikutti.

Jos tämä kuulostaa kinnostavalta ja hauskalta tavalta viettää vapaa-aikaa ota yhteyttä meihin.